Tervetuloa Tehdeniläiseksi Miro

Tehdenin ohjelmistokehitystiimi vahvistui marraskuussa kahdella uudella kehittäjällä..

Mitä Miro on ennen Tehdenille tuloa puuhaillut ja miksi hän mahtoi olla mediahuomion kohteena heti synnyttyään? Annetaan hänen kertoa:

Kerro hieman itsestäsi?

Olen vuoden 1986 Itä-Turun ensimmäinen poikalapsi, joka selvisi itselleni vauvakirjaani liitetystä lehtiartikkelista. Sittemmin ei ole tarvinnut pahemmin ”nauttia” mediahuomiosta ja hyvä niin. Koulut tuli käytyä ja takataskuun niistä jäi datanomin ja insinöörin paperit. Nykyään asustelen Liedossa perheeni kanssa, johon kuuluu avovaimo, pari poikaa ja koira. Jalkapalloa on tullut myös potkittua jo pari vuosikymmentä, enempi tai vähempi aktiivisesti.

Mitä olet tehnyt ennen Tehdeniä?

Ennen Tehdeniä työskentelin vähän saman tyyppisen järjestelmän parissa, mutta hieman pienemmässä tiimissä. Ja tätä ennen olin useamman vuoden koodarina mainostoimistoalalla, jossa työskentely painottui enemmän visuaaliseen puoleen. Opiskeluaikoina tuli myös työskenneltyä erinäisten verkkokauppojen parissa ja on sitä työhistoriaa vähän alan ulkopuoleltakin (mm. lihatiskin siivousta ja jakeluauton kuljettajana).

Miten päädyit Tehdenille?

Olin isyyslomalla ja pojan nukkuessa päiväunia, vilkaisin sattumalta netistä työpaikkailmoituksia ja sieltä löytyi Tehdenin ilmoitus parista kehittäjän paikasta. Olimme jo aiemmin kollegan (Tapio) kanssa puhuneet mahdollisesta työpaikan vaihdosta ja nyt oli tarjolla paikka molemmille, joten päätin pistää hakemuksen ja vinkata paikasta myös Tapiolle. Pian olimmekin molemmat jo haastatteluissa ja onneksemme pääsimme molemmat jatkamaan uraa uusissa ympyröissä.

Mitä työsi pitää sisällään?

Tehden -järjestelmän kehittämistä ja bugien korjailua.

Miten työsi ovat lähteneet liikkeelle?

Paljon on uutta asiaa ja opittavaa, mutta ihan mukavasti on hommat sujunut. Rento ilmapiiri ja kattavat perehdytykset ovat helpottaneet urakkaa huomattavasti.

Onko sinulla jotain erityistaitoja joista uudet työkaverisi eivät vielä tiedä?

Molemmat peukaloni taipuvat yliluonnollisen paljon taaksepäin.

Ajankohtaista

Tehdenin asiantuntijoita

Asiakastuen aukioloajat pääsiäisenä 2024

Asiakaspalvelumme palvelee pääsiäisen aikaan seuraavasti: Torstaina 28.3. asiakaspalvelumme (asiakas- ja laitetuki) on avoinna normaalisti klo 8–16 ja vikapäivystys klo 7-8 ja klo 21 saakka. Asiakaspalvelun tavoitat

Asiakkuuspäällikkö Alexander Jansson

Tervetuloa tehdeniläiseksi Alexander

Alexander kokee työnsä asiakkuuspäällikkönä sopivan haastavana. ”Tärkeintä työyhteisössä on yhteishenki, mielestäni se korostuu Tehdenillä.”

Tervetuloa tehdeniläiseksi Joonas

Joonas ratkoo teknisenä asiakastukena muun muassa asiakkaiden laitteisiin liittyviä haasteita ja tukee asiakkaita Tehden-järjestelmän käytössä.

Tervetuloa tehdeniläiseksi Juha

Juha on uransa aikana oppinut, että on tärkeää seurata omia mielenkiinnon kohteita ja pyrkiä kehittämään itseään. Tärkeänä hän pitää sitä, että työyhteisö on avoin ja kannustava. “Koen myös suurena mahdollisuutena sen, että voin vaikuttaa oman tiimini työhyvinvointiin”.