Tervetuloa Tehdeniläiseksi Satu

Tehdeniläiset saivat oman henkilöstöpäällikön, kun Satu Seessalo liittyi porukkaan huhtikuun alussa. Millainen tyyppi Satu oikein on ja mistä hän on Tehdenille tullut? Kysytäänpä häneltä!

Kerro vähän itsestäsi?

Olen utelias ihmisistä innostuja ja uuden oppija, joka tykkää siitä että on monta rautaa tulessa ja sopivasti actionia ympärillä. Olen myös pienen pojan äiti, joten toimintaa riittää nykyään myös reippaasti kotioloissa. Vapaa-ajallani nautin musiikista (mieluiten livenä), fillaroinnista ympäri Turkua sekä perheeni ja ystävieni antoisasta seurasta.

Mitä olet tehnyt ennen Tehdeniä?

Olen aiemmin toiminut sekä kotimaisen pk-yrityksen että suuren globaalin yrityksen monipuolisissa henkilöstöhallinnon asiantuntijatehtävissä. Työkenttäni on aina kattanut kaiken HR-sateenvarjon alla, joten yksikään päivä ei ole ollut samanlainen ja aina on päässyt oppimaan uutta.

Miten päädyit Tehdenille?

Ilmoitus henkilöstöpäällikön paikasta tuli minua useamman kerran somessa vastaan ja tutustuttuani hieman yritykseen sekä täällä työskenteleviin ihmisiin blogi-tekstien ja somen kautta, oli minun pakko lähteä katsomaan olisimmeko me sopivia toisillemme – ja olimmehan me. Onneksi tunne oli molemminpuolinen!

Mitä työsi pitää sisällään?

Työni pitää sisällään koko HR:n kirjon kehittämistehtävistä viranomaisvaatimuksiin ja rekrytoinneista rutiininomaisempiin pikkutehtäviin – juuri kuten minulle parhaiten sopiikin. Lisäksi toimin työsuojelupäällikkönä.

Miten työsi ovat lähteneet liikkeelle?

Työni on lähtenyt erinomaisesti liikkeelle, kun olen saanut ihastella miten hyvissä kantimissa moni asia on ollut jo ennen varsinaisen HR-puolen olemassaoloa. Etenkin perehdytyksestä annan 5/5 pistettä. Tästä on ilo lähteä eteenpäin!

Mikä työyhteisössä ja työssä on mielestäsi tärkeintä?

Luottamus, avoin kommunikaatio sekä toisten huomioonottaminen ovat minulle äärimmäisen tärkeitä arvoja. Lisäksi on tärkeää olla sellainen fiilis, että kaikki ollaan samassa paatissa ja soudetaan samaa päämäärää kohti, vaikka näkemykset toisinaan eroavatkin. Kun on yhteinen käsitys siitä mihin ollaan menossa, luottamus kunnossa ja pystytään keskustelemaan avoimesti, tulee turhat karikot vältettyä ja suuretkin aallokot selätettyä.

Onko sinulla jotain erityistaitoja joista uudet työkaverisi eivät vielä tiedä?

Minulla on super-riimimuisti, joten loruttelut, lyriikoiden muistelut tai Suomen rannikkokaupunkien luetteleminen käyvät minulta tuosta vain! Lisäksi puhun edelleen sujuvasta 10-vuotiaana ratsastusleirillä oppimaani salakieltä nimeltä vesikieli.

Ajankohtaista

Tehdenin markkinoinnin sisällöntuottaja Ida Potyondy

Tervetuloa tehdeniläiseksi Ida

Ida nauttii arjen romantisoimisesta ja pitää tärkeänä uteliaisuuden vaalimista. Hän kokee työyhteisössä tärkeäksi toisten kunnioittamisen ja inhimillisyyden.

Tehdenin asiantuntijoita

Asiakastuen aukioloajat pääsiäisenä 2024

Asiakaspalvelumme palvelee pääsiäisen aikaan seuraavasti: Torstaina 28.3. asiakaspalvelumme (asiakas- ja laitetuki) on avoinna normaalisti klo 8–16 ja vikapäivystys klo 7-8 ja klo 21 saakka. Asiakaspalvelun tavoitat

Asiakkuuspäällikkö Alexander Jansson

Tervetuloa tehdeniläiseksi Alexander

Alexander kokee työnsä asiakkuuspäällikkönä sopivan haastavana. ”Tärkeintä työyhteisössä on yhteishenki, mielestäni se korostuu Tehdenillä.”

Tervetuloa tehdeniläiseksi Joonas

Joonas ratkoo teknisenä asiakastukena muun muassa asiakkaiden laitteisiin liittyviä haasteita ja tukee asiakkaita Tehden-järjestelmän käytössä.