Marja-Liisa Korsimo-Niemi, HaNi-Halli Oy: “Voin kyllä hyvin suositella Tehdeniä muille liikunta-alan yrityksille”

Marja-Liisa Korsimo-Niemi HaNi-Halli Oy:stä suosittelee Tehdeniä.
Kuvat: heidicharlottaGraphics
Tutustu vuodesta 2015 Tehdenin asiakkaana olleen kahden toimipisteen liikunta-alan yrityksen kokemuksiin.

HaNi-Halli Oy on 7,5 vuotta sitten Mynämäelle perustettu perheyritys. Yrityksellä on kaksi toimipistettä, Mynämäen keskustassa sijaitseva HaNi-Halli sekä entisen Mynämäen liikuntahallin tiloissa toimiva Sporttihalli.

HaNi-Halli tunnetaan ehkä parhaiten täysimittaisesta salibandykentästään, jota käyttää noin 100 asiakasta joka ilta. Muita lajeja kuten lentopalloa, sulkapalloa ja tennistä, pääsee harrastamaan elokuussa 2018 uudistettuna avatussa Sporttihallissa. Lisäksi HaNi-Hallissa ja Sporttihallissa on myös molemmissa kuntosalit sekä tilat ohjatuille ryhmäliikuntatunneille. Liikuntapalvelujen ohella HaNi-Halli huolehtii myös muista kuntalaisille tärkeistä toiminnoista kuten esimerkiksi postipalveluista.

Yhdessä kasvaen

HaNi-Halli päätyi Tehdenin asiakkaaksi keväällä 2015 edellisen palveluntarjoajan ratkaisun jäätyä ominaisuuksiltaan liian suppeaksi. HaNi-Hallilla on käytössään Tehden Liikunta ohjelmistopaketti, joka sisältää kassajärjestelmän lisäksi myös ajanvarauksen ja kulunvalvonnan. Lisäosia, kuten laskutus, on otettu käyttöön sitä mukaa kun niitä on tarvittu.

“Meidän kokemuksemme työskentelystä Tehdenin järjestelmän sekä tehdeniläisten kanssa on erittäin positiivinen”, kertoo HaNi-Hallin toimitusjohtaja Marja-Liisa Korsimo-Niemi.

“Kunhan alkuun pääsee, niin Tehdenin järjestelmä on varsin helppokäyttöinen ja looginen. Toimintavarmuus on myös erittäin hyvä”, Korsimo-Niemi jatkaa.

 

Mynämäessä sijaitsevan HaNi-Hallin ulkokuva.

“Oikeastaan ainoa “moite” minkä keksin on, että järjestelmä voi olla jo liiankin monipuolinen. Kun eteen tulee jokin harvemmin tehtävä asia, kuten vaikkapa uuden palveluntarjoajan lisääminen, ei välttämättä ihan heti muistu mieleen, miten tämä tehdään”, Korsimo-Niemi kertoo ja jatkaa, “Näissäkin tilanteissa apu on kuitenkin löytynyt nopeasti Tehdenin asiakaspalvelun kautta.”

Vikapäivystys erittäin hyvä lisä

Tehdenin asiakaspalvelu sekä proaktiivinen ote saavat muutenkin erityiskiitosta. Vikapäivystys ilta-aikaan on Korsimo-Niemen kokemuksen mukaan ollut erittäin hyvä lisä ja palvelu kaikkinensa ystävällistä ja auttavaista. Myös etätuki TeamViewer yhteyden kautta on toiminut hyvin.

“Voin kyllä hyvin suositella Tehdeniä muille liikunta-alan yrityksille”, Korsimo-Niemi toteaa lopuksi.

Miksi Tehden?

  • Monipuolinen, helppokäyttöinen ja looginen järjestelmä
  • Toimintavarmuus hyvä
  • Erittäin hyvä asiakastuki

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Miten voit kehittää osaamistasi sekä millaisia apukeinoja nykyaikainen toiminnanohjausjärjestelmä voi antaa ostamiseen.

Nykyaikainen hankinta — viisi vinkkiä ostamiseen

Kokonaisuudessaan hankintatoimen onnistuminen pohjautuu juuri sinuun, joka sitä teet. Kun toiminnanohjausjärjestelmä on sinua palveleva kokonaisuus, ja siitä löytyy monenlaisia ominaisuuksia ja työkaluja ostamisen tueksi, työ helpottuu paljon.

Nummen Pyörä -pyöräliike käyttää Tehden-järjestestelmää laajasti.

Nummen Pyörä: “Tehden on tehnyt useammasta arjen osa-alueesta helpompaa”

Tehdeniä käytetään Nummen Pyörässä laajasti. ”Ajanvarausjärjestelmä on helpottanut tosi paljon huoltomiesten työtä. Me pystytään ottamaan huollot paljon tarkemmin vastaan ja erittelemään tarkasti myyntitilaukselle, esimerkiksi mitä tuotteita huoltoon halutaan”, myymäläesimies Aleksi Sanaksenaho kertoo.